LEMMENLEIKIT

Suomenlapinkoira Vippe ja samettisussu Pullukka.

Oonalla on nalleja, pehmeitä kissoja ja hauskoja hauvoja. Isoja ja pieniä otuksia lojuu lattialla ja istuskelee hyllykössä. Minnan antama Hirnukka on kestosuosikki. Kiiltävä sammakko on korvaamaton. Pikkuinen kisu ja sen musta sisar ovat pötköttäneet peiton päällä jo vuosia. Mutta kukaan ei oikeastaan tiedä, mistä Pullukka on meille tullut. Äiti on usein katsellut oliota oudoksuen. Samettisen ruskea nappisilmä voisi olla koira, mutta koska se on niin pyöreä, tulee siitä lähinnä mieleen pallokala. Miten joku edes on ajatellut tuoda tuollaista markkinoille, äiti on pohtinut mielessään ja ihmetellyt vielä enemmän, kuinka joku on se sieltä ostanut.

Rakastunut näkee kaiken toisin. Vippe huomasi Pullukan pyöreät muodot heti ensimmäisellä viikolla. Se ei välittänyt Ikean vaaleasta terrieristä tai pitkäkarvaisesta spanielista. Hiukan se innostui jättikokoisesta hevosesta, mutta Pullukan kohdalla sen sydän pysähtyi.

Millaista on rakastua ensimmäistä kertaa?

Vipen liikkeet olivat nopeita. Sen työskenteli kuonollaan, työntääkseen muut kaunottaren edestä pois. Saadakseen tuntuman tyttöönsä se nousi takajaloilleen ja kurkotteli lähemmäs nappisilmää, joka apaattisena tuijotti eteensä. Tuskin Pullukka ymmärsi, että nyt onni oli kohdannut sitä. Mutta Vippe tiesi, mitä tahtoi. Se halusi Pullukan.

Hellästi se haisteli heilaansa. Pyöritteli kuonollaan. Käänteli ja tutki. Pullukka istui toljottaen toisaalle ja ehkä sitä hiukan huvitti utelias uros. Pullukalla kun ei ole tapana näyttää tunteitaan. Ei se revittele iloilla tai suruilla. Se on olemassa ja siinä on sen mielestä kylliksi. Pitäkööt muut meteliä siitä, miltä tuntuu. Tämä tyttö ei pulise turhia tai vaadi pitkiä perusteluja. Eikä se vastustellut, kun Vippe raahasi sitä kohti kotoista banaanilaatikkoa, jonne oli tunnelmaan sopivasti pedattu sydänaiheinen peitto.

Mitä tapahtuu nuoren koiraan mielessä tämän painautuessa lemmittyänsä vasten? Sitä ei Vippe tiennyt, eikä se myöskään ymmärtänyt, miksi sen keho lähti tanssimaan sooloa, jollaista se ei koskaan aiemmin ollut kokenut. Sen lantio työntyi eteen, häntä heilahti taakse, lantio nytkähti kiivaammin. Eteen, taakse, eteen, taakse. Pullukka tärisi tahdissa, eikä Vippe-parka kyennyt itse kömpimään punkkaansa. Se keinahteli lemmentuskissaan laatikon reunalla ja aina kun se käpälät osuivat sen mielitiettyyn, alkoi rytmikäs lemmentango.

Lemmenleikkejä ja himokasta hehkutusta jatkui koko illan. Aamulla tunne oli yhtä ylitsevuotava kuin yön pimeinä tunteina, eikä rytmi hidastunut iltaa kohden. Päinvastoin. Näytti aivan siltä kuin Vippe olisi päässyt kiinni olemassaolonsa tarkoituksesta. Tai ainakin maistanut sellaista herkkua, jota sen oli saatava lisää. Ja se sai. Ja se sai. Ja se sai.

Pullukka oli kuin luotu sille. Se oli sopivan pyöreä, pehmeän vastaanottava. Se jakoi Vipen ilakoinnin tyynen rauhallisesti. Kun uros nukahti, Pullukka valvoi sen vierellä. Ja taas jatkettiin ilakointia. Kunnes eräänä päivänä kaikki muuttui. Taloon saapui pikkuinen koiranpentu, joka käveli kuin Vippe, heilutti häntäänsä, hypähteli ja haukahteli iloisesti.

Vippe arvioi tilannetta. Se oli kuullut enkelten laulun. Se ei voinut kieltäytyä seireenimäisestä kutsusta. Se hyppäsi karvaisen olion selkään antautuen samaan autuaaseen tunnelmaan kuin mihin se Pullukan kanssa oli tottunut. Järkytyksekseen sen alta kuului murinaa, kipakkaa haukuntaa ja lopulta terävät pikkuisen hampaat iskeytyivät sen tajuntaan.

Velipoika ei pitänyt lemmenleikeistä. Ei ainakaan Vipen kanssa. Eikä Vippeä himottanut enää pehmolelun kanssa seukkailla, kun se sai seikkailla velipojan kanssa.

- Mitä sanoisin, Vippe istui Pulllukan vieressä. – Ehkä kasvoimme erilleen tai elämä toi meille uusia haasteita. Onko meillä eri arvomaailma tai sitten asiat vain ajautuivat näin.

Pullukka ei sanonut mitään. Oliko se surullinen? Kaipasiko se Vipen kosketusta? Ehkä se oli vain helpottunut saadessaan taas enemmän aikaa ajatella asioita.

Pullukka ja Vippe eron jälkeen.