tiistai 11. tammikuuta 2011

TERVETULOA

Oonan leipomia ja koristelemia muffinseja.
Jotta koiranpennusta tulee sosiaalinen eli sellainen kaksijalkaisten kanssa mukavasti toimeen tuleva vesseli, pitää sen kokea perheensä kanssa erilaisia asioita kuten ihmetellä polkupyöriä, tutustua posteljooniin, ajella autolla tai tavata ihmisiä. Iloiset elämänkokemukset antavat sille itsetuntoa ja ymmärrystä, kuinka kivaa elämä ihmisen kanssa on.

- Tunti aikaa, niin vieraat saapuvat!

Äiti luuttusi lattiaa. Laku riehui ympärillä yrittäen saada otetta kiivaasti kieppuvasta rätistä. – Irti! Ei saa!

Hätistely ei vesseliä häirinnyt. Se vaani ja hyppi. Haukkui ja irvisti. Tarttui pikkuruisilla hampaillaan kiinni. Lihakset tiukkoina se tempoi kaikin voimin. Vesi roiskui.

- Laku, irti!
- Äiti, onks nää hyvät? Oona oli pukeutunut punaisiin vaatteisiin.

Koira vetäytyi kauemmas. Se arvioi varren päässä lojuvaa vastusta. Kimeästi haukahdellen se hypähteli äänensä tahdissa. Äiti oli melkein saanut työnsä päätökseen Vipen rynnätessä sisälle. Laku haukkui, eikä kestänyt kauan ja Vippe ymmärsi tilanteen vakavuuden. Nyt kaksi pentua pyöri mopin ympärillä. Äidin ääni ärtyi entisestään.

- Pojat, lopettakaa!

Yhteinen vihollinen muuttui haasteeksi. Kumpikin karvaturreista halusi voittaa. Laku hermostui Vipen varmoista otteista ja tarrasi tätä korvasta kiinni. Vippe päätti pistää pikkuveljen kuriin. – Mun juttu, se ärähti.

- Älä unta nää, vastasi Laku.

Vippe nousi Lakun selkään tämän pyörähtäessä ketterästi karkuun. Vipen kaartaessa perään, käänsi Laku suuntaansa tehden yllätyshyökkäyksen isoveljensä kimppuun. Hirmuinen meteli täytti keittiön.

- Äitii! Samuli kaipaa tekemistä.
Hätäpäissään äiti antoi pojalle askartelumaaleja ja pyysi odottamaan hetken.
– Etsin pensselin. Tässä on paperia, äiti ohjeisti.

- No? äiti kääntyi ärtyneenä. Oonalla oli asiaa.
- Olisin kysynyt, että olisko nää paremmat? Oona oli pukeutunut sinisiin.
- Vieraat tulee puolentunnin kuluttua!

Äiti löysi pensselin. – En tarvitse sitä, totesi taiteilija iloisena. – Käytin käsiä!
- Kuka otti sanomalehdet pois? Joonas huusi. – Pennut on pissannu lattialle!

"En tarvitse pensseliä. Käytin käsiä."

Äidin into sosiaalistaa koiranpentuja väheni sitä mukaan kun vieraiden saapuminen lähestyi.

- Äiti, mikä sulla on? valkoisissa korkokengissä kipsutteleva Oona kysyi huolestuneena.
- Ei mikään, äiti tiuskaisi.
- Iskää! Sun pitää tulla juttelemaan äidille! Sillä ei oo mikään.

Oonan valkoinen asukokonaisuus.

Uskokaa tai älkää, mutta loppujen lopuksi lattia tuli pestyä ja äitikin ehti vaihtaa vahvasti ominaishajuiset vaatteensa. Ja vaikka kakku kärähti uunissa sillä aikaa, kun äiti kävi suihkussa, tuntui hänestä jo hiukan hilpeämmälle. Koti tuoksui puhtaalle ja iskän avustuksella hommat oli saatettu päätökseen.

- Lähes idyllistä, äiti huokaisi kurkatessaan esikoispoikansa soppeen, josta kantautui kitaran surumielinen sointi. Vippe lepäsi rauhallisena soittajan vieressä. Touhuikäinen ja taapero olivat löytäneet autoleikeistä yhteisen ilonaiheen ja Laku oli kömpinyt pahvilaatikkoon päiväunille. Oona harjasi hiuksiaan tyytyväisenä ruskeaan asukokonaisuutensa. – Täydellistä!

Vippe Joonaksen jaloissa.
Ovikellon kilahdus ja hiljaisuus hävisi. Sisälle tulvahti raikasta talvisäätä sekä iloisesti pulisevaa porukkaa. Pieni tupa täyttyi naurusta ja kovaäänisestä ihastelusta. Koirat hyppivät päin ja haukkuivat terävästi. Kumpikin halusi huomionsa. Niiden ylpeät omistajat kertoivat kilvan lemmikkinsä erinomaisuudesta ja äiti, joka päivät oli kotona, puhui tauotta saadessaan vihdoinkin aikuisia ympärilleen. Lapset leikkivät piilosta ja ilonen haukunta paljasti etsijöille kolot, joihin kaverit olivat kömpineet. Vippe ja Laku ihmettelevät pyllyt pystyssä sängyn alla lymyileviä sisaruksia. – Hau hau!

Rukoiliko äiti vai anoiko armoa? Ehkä se oli synninpäästö, kun hän illalla huokaisi itsekseen: Ole rauhallinen ja looginen laumanjohtaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti