tiistai 16. elokuuta 2011

KEPPOSIA JA LISÄÄ KEPPOSIA

Talvella rakentamamme koirankoppi osoittautui erinomaiseksi sadepäivän suojaksi. Tosin kesällä satoi harvoin. Talvenpennuille kesä oli outoa aikaa. Oli kuumaa ja yölläkin lämmintä. Aurinko, jota pennut keväällä ihmettelivät, valaisi pihaa yötä päivää.

On siinä kaveruksilla totuttelua. Ihan ensin aurinko sulatti lumen ja jään. Se oli haasteellinen hetki erityisesti Lakulle, joka epätoivoisena etsi pihalta edes pienen pientä kinosta, jolle voisi tehdä tarpeensa. Sitten se aurinko herätti kasveja, sai outoja ötököitä liikkeelle.
-          Tuolla kulkee koppakuoriainen, hau, hau!
-          Mikäs se pyrstöänsä pihamaalla noin heiluttaa, hau, hau, hau!
Koirat hihkuivat toisilleen havaintojaan. Ne ryntäilivät ympäri pihaa hännät heiluen, haukkuen ja ilakoiden. Ja joskus niiden eteen sattui sammakko, sen pituinen se. Sammakko ei enää jatkanut vaellustaan läheiselle lammelle. Eikä hiiri, joka erehtyi terassin läheisyyteen.

Mutta mitä voi tehdä päivänä, jolloin lämpötila nousee varjossakin yli hellelukemien? Ainahan sitä voi tassujaan ojennella, kuopsutella ihanan kosteaa maata. Ja niin tekivät Vippe ja Laku, kumpikin vuorollaan ja eräänä päivänä ne olivat saaneet aikaan sellaisen jekun, että isä meinasi lentää selälleen.

Koirien kaivama kuoppa, johon iskä putosi.
Vaaleampi alue on ollut koirankopin alla. Kivet ovat pihakivetyksestä
ja ne pyörivät iloisesti kuoppaan. Näkymä portille oli nyt esteetön.
Portin aukaistuaan maa tutisi, hiekka pölisi ja maa katosi iskän jalkojen alta. Iso mies putosi koirien kaivamaan kuoppaan jalat edellä. Miten hän tuollalailla, saattaa joku kriittinen lukija ihmetellä. Aikuinen ihminen, eikä näe koirien kaivamaa kuoppaa. Mutta eihän sitä näkynyt, kun ne olivat tehneet sen vaivihkaa koirankoppinsa alla maatessaan. Pihakivetyksen kivet kierivät iloisesti ja iloisia olivat myös karvaiset kaverukset ja ylpeitä. Tunneli oli aukaistu ja näkymä suoraan portille oli esteetön. Vuorotellen ne makasivat hiekkakuopassaan ja vain toisen äkäinen räksytys ja hännästä veto antoi syyn äkkilähdölle.

Joonas suunnittelee ja rakentaa. Vippe odottaa uskollisesti,
 mutta kuten kuvasta näkyy, hiukan jo kyllästyneenä isäntäänsä.
Jotain oli tehtävä, jotta koirankoppi ei kaatuisi koirien päälle. Iskä ja Joonas päättivät tehdä entistä hienomman ja koirille viihtyisämmän zillailupaikan. Ja niin rakennettiin viileänä pysyvä alakerta ja puulavoista terssi sisäänmenoaukon eteen. Joonas halusi laajentaa pytinkiä niin, että siihen rakennettiin lisäsiipi, josta avautui näkymä järvelle. Lopuksi Joonas naputteli kattohuovan paikoilleen.

Samuli arvioi sudenkuoppaa.
Näinköhän peto putoaa siihen jo tulevana yönä?
Sillä aikaa kun koira-aitauksessa tehtiin rakennushommia seurasivat koirat ja perheen muut lapset touhua aidan toiselta puolelta, mutta onhan se pitkästyttävää, kun työ ei meinaa loppua ja hauskaakin pitäisi saada tehdä. Siinä odotellessa sai Samuli idean. – Kaivetaan sudenkuoppa! Ja eipä aikaakaan kun aidan viereen oli saatu parikymmentä senttiä syvä aukko, joka huolellisesti peitettiin heinillä. Näinköhän siihen saataisiin oikea ulvova otus jo tulevana yönä, Samuli arvioi luomustaan. Mutta kuinkas siinä kävikään, kun isoveli lopetti hommansa, asteli hän suoraan ansaan. Voi sitä riemua ja ilonpitoa. – Joonas sudenkuopassa!


Samuli riemuitsee syystäkin. Isoveli putosi sudenkuoppaan.
Vippe ja Laku tarkastelivat hetken tilannetta, mutta koska kuopassa tuoksuivat tutut hajut lähtivät ne nurmelle tepastelemaan. Ja silloin onni kohtasi Lakun. Ihka elävä sittisontiainen tepasteli korsien seassa. Laku sekosi totaalisesti. Sen enempi empimättä Laku heittäytyi selälleen, kiemurteli, hankasi selkäänsä, kiepsui ja haisteli, olihan tuo ihanan taivaallinen paskan haju vielä tallella. Ja voin vakuuttaa. Kyllä, kyllä se haju oli tallella ja vielä pitkään.

Oih, mikä ihana tuoksu!
Laku nauttii sittisontiaisen tuoksusta turkissaan.