torstai 24. helmikuuta 2011

LUOMULELU

Hei! Katos, mitä mä löysin!
Sehän on ikijäässä oleva kakkakalikka.
Kylläpäs meitä lykästi, nyt leikkimään!
Oona ihmetteli ikkunasta pentujen leikkejä lumessa. Ulkona oli jäätävän kylmä, mutta kaksikko kisasi kinoksissa. Mutta mitä ihmettä Vippe piteli suussaan? Jostain ne kisasivat. – Mikä toi on? Oona painoi nenän ikkunaan katsellen kuinka tumma möhkäle lensi ilmaan päätyen Lakun suuhun. Ei se sentään sitä syönyt. Ei, käänteli vain parempaan asentoon viskaten patukan kierteellä taivaan alle napaten sen iltatähtien lomasta hampaisiinsa. - Ei kai sentään, Oona huokaisi.
Laku: Anna se tänne!
Vippe: En varmasti anna!
Laku: Sit mä tuun ja otan sen!
Toden totta, pennut leikkivät umpijäisellä kakkakikkareella. Kallisarvoinen aarre suussa ne kiisivät lumessa ja hippasivat hännät heiluen. Voi riemua, kun toinen pudotti kökkäreen, silloin vauhti yltyi, tassut tanssivat kalikan ympärillä ja kimeästi haukahdellen ne hehkuttivat toisilleen, että tämä on minun!

Ällöttävää? Myönnetään, pikkuisen puistattavaa, mutta arvatkaapa, mikä on todella ällöttävää ja jättää jälkensä jopa isoon mieheen? Ehkä sinäkin olet joskus hiippaillut öiseen aikaan vessaan. Kaikki eivät laita silloin valoja. Reittihän on tuttu ja tehtävänä jo lapsena opittu taito. No, niinhän se meidänkin iskä eräänä yönä tepasteli pyjamassaan oloansa helpottamaan, kun kesken kaiken jotain melko lämmintä ja tahmeaa tarttui paljaisiin varpaisiin. Ja kyllä meitä aamulla nauratti, kun iskä kertoi istuneensa vessanpöntöllä pyyhkimässä koirankakkaa isovarpaan välistä.
Vippe ja Laku taistelevat kakkakalikan herruudesta.
Niin (huokaus) edelleen kakkakasoja löytyy sisältä. Onneksi enää silloin tällöin, mutta kuitenkin riittävän usein niin, että me nykyisin katsomme aina jalkoihimme kulkiessamme kotona. Koskaan ei voi olla täysin varma, sillä ulkona on jäätävää ja porinmatin lämmössä niin ihanaa kyykistyä tekemään jotain salaperäistä.

Entä ovatko koirat jo oppineet pissaamaan pihalle? Vastaamme, periaatteessa kyllä, mutta koska pidätystaito on vielä kovin lyhyt, alkaa aamumme edelleen öisten pissojen pois pesulla.
Shh, pojat nukkuvat.
Vippe vessan oven edessä ja Laku askelmalla.
Pentujen pisut olivat aluksi pieniä ruiskauksia. Kun Laku nyt kyykistyy (myös poikakoirat kyykistyvät pentuna pissatessaan), lattialle ilmestyy puolimukia nestettä. Kun Vippe pissaa lirauttaa öiseen aikaan, kuuluu kunnon lorina, huoneeseen leviää ällöttävä haju ja vaikka oven suuhun on laitettu kasa sanomalehteä, ei se ehdi imeä tarpeeksi keltaista litkua ja koska kusta on niin paljon, eivätkä hesarit ole tarpeeksi huokoisia, lorisee virtsa sinne, minne lattia on kallellaan.

Kuulostaako ällöttävältä? Niin meistäkin. Odotamme kesää. Onhan silloin lämmintä ja pennuistakin on kasvanut sisäsiistejä isoja poikia. Sitä odotellessa seuraamme Vipen ja Lakun elämää iloiten niiden kyvystä nauttia pakkassäästä ja innosta ihmetellä uusia asioita ja nauramme niiden kujeille ja kepposille (ainakin pienen hetken kuluttua).


Mitäs sitten? Kakkakalikalla ei enää jaksa leikkiä,
 tuoksukuusama on revitty seinältä, ruukut levitetty
pihalle ja pyykkipussi hajotettu ja
 fleecehuopakin jäätyi kinokseen. Tylsää...



1 kommentti:

  1. Ei voi kun nauraa ja todeta, että kyllä on Vippe emoonsa tullut! =)

    VastaaPoista