perjantai 7. tammikuuta 2011

ULOS JA TULOS

Vippe 9 vko ulkona.

Kuinka opettaa koira sisäsiitiksi?

Ennen Vipen tuloa siivosimme. Siivosimme tavaramme. Sijasimme petimme. Keräsimme ja toimitimme turhat tavarat toisaalle. Konttasimme lattialla tutkaillen sänkyjen ja sohvan alle, että varmasti kaikki olisi turvallista. Että jokainen sähköjohto ja laturi olisi pennun ulottumattomissa. Lopuksi rullasimme matot. Isä kantoi pötköt pois.

Jos on tottunut mattoihin, tuntuu koti autiolle. Äänet kuulostavat kummallisilta. Kilinät ja kolinat keskustelevat kierrellen kulmasta kulmaan. – Puolivuotta menee nopeasti, isä lohdutti äitiä. – Siihen mennessä suomenlapinkoiran pitäisi oppia sisäsiistiksi.

Mutta äiti kaipasi mattoja, pitkiä verhoja, kutimiaan, kirjakasojaan, pajukoreihin kätkeytyneitä ideoitaan ja ehkä kaikkein eniten aikaa torkkupeittoon kääriytyneenä lukea kirjansa loppuun.

Nyt sellaiseen ei ollut aikaa. Kaiken piti olla valmista. Tervetulonomaista ja kodikasta.

- Ruokakippo ja vesiastia, Joonas kävi listaansa läpi. – Turvallinen kolo koisailla.

Asettelimme vanhoja Hesareita lattialle, jotta pentu tietäisi, minne tehdä tarpeensa. Pienimmät ihmettelivät, mutta isä selitti, koiranlogiikkaa. Hädän tullen se etsisi kohdan, jossa pysyisi pystyssä. Huokoinen paperi toimisi houkuttimena ja keräisi kosteuden itseensä. Pisupaperit vaihdettaisiin puhtaisiin ja homma hoituisi.

Kun Vippe sitten saapui, etsiytyi se suojaisaan kohtaan tehdäkseen tarpeensa. Se kipitti päättäväisenä paperipinoa kohti, hidasti vauhtiaan ja asetti etukäpälät somasti Hesarille. Sitten se lorotti. Ohi.

Isä siirsi sanomalehtiä. Vippe tepasteli tomerasti paperille, pyörähteli ja nuuski. Asettui asentoonsa, kaikki neljä tassua paperilla ja teki isot kakat. Jokainen kikkare kieri lattialle. On siinä haastetta, että kahdeksanviikkoinen, leikkikoiran kokoinen, kippurahäntä saa peppunsakin mahtumaan auki taitetulle sanomalehdelle.

Pahimpien pakkasten peloteltavaksi emme pentua vieneet, mutta sään seljettyä oli Vipen vuoro päästä pihalle.

- Hei, se karkasi! Se on jo pihalla!

Suomenlapinkoiraa ei tarvitse herkuilla maanitella kinosten keskelle. Sitä ei pieni räntäsade pelota. Tuimasta itätuulesta piittaamatta se peuhasi perheen pienimpien perässä. Pelotta se sukelsi hankeen jahdaten uusia tuoksuja.

Mutta pissaa se ei pihalle tehnyt. Ei tehnyt ensimmäisellä kerralla, eikä toisella. Ja aina sisälle tullessaan se kirmaisi vauhdilla keittiöön, jossa se lorotti tankillisen kultavettä lattialle.

Eikä se kakannut kuin kotona. Sisällä se hoiti tyylikkäästi tarpeensa, mutta ulkona uikutti pyytävästi. – Koira kinuaa sisälle tarpeilleen, mikä neuvoksi?

- Luonto on tässäkin asiassa puolellamme, äiti kertasi lukemaansa. – Koiran luontainen tarve on pitää pesä puhtaana.

- Ja puolivuotta menee melko nopeasti.

Päivät kuluivat. Eräänä aamuna äidin katsoessa ikkunasta ulos hän oli järkyttyä. Joku oli pissannut pihan kauneimpaan kohtaan, neitseelliselle hangelle.

- Kuka on kussut pihalle! Tuohtuneena äiti soitti isälle. – Joku on kussut meidän pihalle, isot, tarkoitan todella isosti, aivan ikkunamme alle.

- Minä, minä se olin, isä riemuitsi. – Opetin Vipelle, kuinka me pojat tehdään seisomapissat pihalle. Näytin mallia ja se ymmärsi.

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti oli malliesimerkistä apua! =) Teidän täytyy viedä sanomalehti pihallekki ;)

    VastaaPoista
  2. Kokeiltu on. Paperi muuttuu pakkasessa liukkaaksi. Vippe haisteli ja kiersi rapisevan paperin. Veimme myös valmiiksi merkattuja papruja pihalle. Ainoa, jolle niistä oli käyttöä oli itätuuli, mikä innolla levitteli niitä pihapiiriin.

    Kokeilimme myös "ollaan sitten niin pitkään, että pissi tulee"-menetelmää. Kahvit ehdimme juoda ja pissi tuli - sisälle :D

    VastaaPoista