KARKULAISET

Suomenlapinkoiran pentu Vippe ihmettelee talven tuoksuja.

Pihapiirimme on aidattu niin, että pennut voivat tutkia ympäristöään vapaasti. Aluksi ne pysyttelivät kotioven lähettyvillä antautuen muutaman metrin päähän vain ihmisen seurassa. Iän karttuessa myös niiden rohkeus on lisääntynyt. Tarkennan, Vipen seikkailunhalu on lisääntynyt pikkuveljen seuratessa sitä, mitä hulluimpiin tekoihin.

Eräänä päivänä ne onnistuivat nappaamaan pikkulinnuille tarkoitetun talipallon puunoksalta. Sitä ne sitten nuuskivat ja ihmettelivät. Äidin meikkipussi kiikutettiin pihalle ja kätkettiin lumikasaan. Samulin housunlahkeesta revittiin kuminauha ja toisesta tumpusta syötiin peukalo.

Mutta palatkaamme seikkailijoihin. Vippe siis viipottaa ympäri pihaa haistellen tuulen mukanaan tuomia tuoksuja. Jos järveltä kuuluu outoja ääniä, höristää se korviaan tarkkaavaisena aivan kuin se olisi jo mahtava vahtikoira. Mutta kun portin ohi kopsuttelee ori ylväänä, kipittää se velipojan viereen ja siinä ne sitten istuvat ihan liki toisiaan.

Mitähän se isoveli seuraavaksi keksii?

Laku ja Vippe kulkevat umpihangessa. Polku tuntemattomaan on tallattu koko aidan mitan verran. Näyttää aivan siltä, kuin ne olisivat kiertäneet ihmettelemässä, minne tämä verkkoaita johtaa. Pienempi isompaa seuraten ne muistuttavat leikkijunaa. Pikkuruiset päät ja kippurahännät vain näkyvät niiden puksuttaessa eteenpäin. Mitä etsivät? Ehkäpä pakoreittiä tai parempia sapuskoja tai uhkeita kimuleita tai muiden meneväisten merkkauksia.

Niin tai näin, sopivan kohdan löytäessään, parivaljakko pysähtyy tuumailemaan. Ne mittailevat aidan korkeutta ja kokeilevat kolon korkeutta. Ja eräänä päivänä lumivallia hyväkseen käyttäen ne olivat kuin olivatkin saaneet itsensä ponnistettua pois aidatulta alueelta. Hetken kuluttua ne seisoivat surkeina portin takana. Kimeästi ulisten ja nyyhkyttäen ne kinusivat tietää, kuinka me pääsisimme takaisin kotiin. Äiti tarjosi karkulaisille herkkuja. Kotiinpaluu on kuitenkin aina juhlaa.

PS. Aivan meinasin unohtaa!

Illalla ihmettelimme Lakua, joka hinkkasi itseään seinää vasten. Se oli ollut jo jonkin hetken levoton ja raaputtanut itseään onnettoman oloisena. Kun iskä nappasi pennun syliinsä, asiat selkenivät. Hetken harjattuaan hän löysi turkista monta syytä rapsutukselle. Täi kavereidensa kanssa oli pesiytynyt pehmeän turkin suojiin. Iskä huokaisi. Nappasi muutaman näytteen teipille ja haki suurennuslasin. Vertasi löydöksiä netin kuvatarjontaan ja kertoi ikävät uutiset. Joonas tutki varmuudeksi Vipen. Sama tulos. Kummallakin pennulla oli koirantäitä. Onneksi ne eivät tartu ihmisiin ja koiratkin saavat niihin apua. Hetken ajatus kutitti äitiä ja taisi hän pestä kätensä useamman kerran, ihan vain varmuudeksi.